|
13.12.2009 Kulta on ainut turvasatama |
|
Tässä hyvä videopätkä Yhdysvaltain tärkeimmästä taloutta käsittelevästä tv-ohjelmasta, Kudlow reportista. Videolla noin viiden minuutin jälkeen alkaa keskustelu dollarin suhteesta muihin valuuttoihin. Dollari menettää uskottavuuttaan turvasatamana, joten vaikka tulisi samanlainen paniikki kuin syksyllä 2008, dollariin ei välttämättä turvauduttaisi. Valtion budjetin alijäämä on viime vuosina kasvanut niin suureksi, että valuuttaa ei voi olla epäilemättä. Samaten euroalueella Espanjan ja Kreikan valtioiden talousvaikeudet vievät uskottavuutta koko valuutalta, kun nyt jo vaikeuksissa olevat Saksa ja Ranska joutuvat käytännössä kuitenkin maksumiehiksi heikompien veljiensä ongelmista. Japanissa päättäjät taas eivät hyväksy jenin arvon nousua, joten siinä valuutassa on turha pitkiä aikoja säästöjään makuuttaa nollakorolla. Kulta on siis ainoa todellinen turvasatama kansainvälisillä markkinoilla, ja siihen voi olla hyvä aika tarttua nyt, kun hinta on tullut euroissakin jonkin verran alas yli 800:n huipuistaan.
|