Puolitoista vuotta sitten Kultainfo.com:in
markkinakommentissa totesimme, että ”Tämän hetken
pudotus voi olla erinomainen sauma uusille sijoittajille astua kehiin.” Kullan hintaa euroissa seurattaessa on
merkittävää huomata, että hinnan nousu on tapahtunut asteittain. Noin vuoden
ajan kerrallaan on konsolidoiduttu, haettu sopivaa hintahaarukkaa ja sen
jälkeen on seurannut raju nousu. Tämän teknisen analyysin perusteella näyttäisi
nyt siltä, että kullan hinta on murtumassa rajusti ylöspäin.
Seurattaessa kullan hinnoittelua dollareissa, jota seurataan
mediassakin huomattavasti enemmän, merkittävä kehitys on lähes kahden vuoden
takaisen hintahuipun ylittäminen. Kulta on nyt ollut jo pidempään 1000 dollarin
paremmalla puolella, jopa 1100 dollarissa, ja sitä myöten saanut
valtavirtamedian huomiota. Hinta liikkui pitkään välillä 1050-1070 USD/OZ, kävi
1030:n vanhassa huipussa ja lähti sitten rajuun nousuun. Teknisen analyysin
kannalta tämä lupaa myönteistä hintakehitystä lyhyelläkin tähtäimellä.
Merkittävä tapahtuma markkinoilla on, ettei IMF:n
kultamyynti luonut heikkoutta. Aikaisemmin keskuspankkien myynnit ovat saaneet
aikaan painetta laskusuuntaan. Nyt IMF:n myymälle kullalle kävi niin, ettei se
koskaan edes saapunut vapaille markkinoille, vaan siirtyi suoraan Intian
keskuspankin laareihin. Legendaarinen kultasijoittaja Jim Sinclair on
ounastellut tämäntapaista kehitystä kultamarkkinoilla jo vuosia.
Kullan futuurikaupan rakenne viittaa siihen, että on hyvin
mahdollista kokea suuria heilahteluja. Lyhyellä tähtäimellä suuri liike
alaspäin on toki mahdollista, mutta kultamarkkinoiden dynamiikka on muuttunut
ratkaisevasti viime vuosina. Siksi suurta korjausta alaspäin ei tällä kertaa
välttämättä koeta. Intian lisäksi Kiina on suuri ostaja markkinoilla.
Muistutuksena vielä että kaikkien aikojen nimellisestä
hintahuipusta dollareissa ei kannata vetää suuria johtopäätöksiä. Nimellishinnoista
puhuminen vertailtaessa vuoden 1980 hintahuippuun on harhaanjohtavaa, tämän
päivän dollareissa tuo hintahuippu on vähintäänkin luokkaa 2400 USD/OZ.
Nimellishinnassa on siis usean vuoden tähtäimellä hyvinkin paljon nousua
odotettavissa, ottaen huomioon miten keskuspankit ovat lisänneet likviditeettiä
ja länsimaiset valtiot velkaansa lisänneet.
Yhdysvalloissa valtion
julkaisemien inflaatiolukujen ja todellisen inflaation välisestä suhteesta on kirjoittanut arvostusta keräten John Williams sivustollaan Shadow Government Statistics www.shadowstats.com