Kirjoitukset
Blogi & poimitut
Pääkirjoitukset
Markkinakommentit
Artikkelit

3 yr gold chart
3 yr euro gold/100
3 yr silver chart
3 yr euro silver/100

banner1anim.gif
Login Form





Lost Password?
No account yet? Register
Syndicate


13.1.2011 Kultainfon ennustuksia vuodelle 2011

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven loppuvuodesta 2010 aloittama inflaatio eli rahan lisääminen markkinoilla aiheuttaa pienen elpymisen varallisuusarvoissa (osakkeissa ja asunnoissa). Samoin Euroopassa euroalueen valtioiden maksukyvyttömyys ei vaikuta yhtä hätäännyttävältä kuin vielä keväällä, koska EKP syytää rahaa reilusti markkinoille ostamalla maksukyvyttömien maiden velkakirjoja. Hinnat alkavat kuitenkin nousta selvästi, ruoka ja polttoaine yli 10 % vuodessa. Tätä selitellään aluksi poikkeuksellisella säällä (joka voi tietysti aiheuttaa vielä suurempia hinnankorotuksia), mutta loppuvuodesta käy selväksi, että inflaatio alkaa siirtyä finanssituotteista kuluttajahintoihin. Suurin osa ihmisistä Yhdysvalloissa ja Euroopassa alkaa tuntea taloudellisen tilanteensa todella huonoksi. Hintojen nousu on sellaista että sitä ei voi enää olla huomaamatta. Parhaiten arvonsa säilyttävä omaisuusluokka on reaalinen omaisuus, kiinteistöt ja raaka-aineet. Kaikki maailman päävaluutat ja niissä liikkeelle lasketut velkakirjat menettävät arvoaan. Kulta ja hopea ovat piensijoittajalle helppo ja suhteellisen riskitön tapa säilyttää varallisuuttaan huonojen aikojen yli. (Ennustukset pääasiassa Robert Wenzelin ja Jim Rogersin )

 

 
22.11.2010 Tarina Irlannin "pelastusoperaation" takana

Irlanti pyysi Euroopan rahoitusvakausmekanismista apua , kun sen velkakirjoista pyydetty korko oli kasvanut suureksi, kymmenvuotinen korko 8 prosenttiin, kun se Suomella on vajaa 3 prosenttia. Irlannin avunpyyntö oli kuitenkin omituinen tarina, koska viikonloppuun asti maan hallitus vakuutti, ettei sillä ole hätää ja se selviää ilman apua, ainoastaan maan pankit ovat pulassa . Lopulta hallitus kuitenkin pyysi apua valtionvelan rahoituksen takaamiseksi. CNBC:n taloustoimitus on selvittänyt hieman Irlannin pelastuspaketin taustaa: valtiolla ei ollut välitöntä hätää, sen velkakirjojen seuraava huutokauppa markkinoille olisi ollut vasta seuraavan vuoden puolella. Mutta moni eurooppalainen pankki joutui vaikeuksiin vakavaraisuussäännösten kanssa, kun Irlannin valtion velan kirjanpitoarvo laski niin voimakkaasti. Tämän tarinan mukaan Euroopan keskuspankin ja euroalueen valtioiden virkamiehet painostivat Irlantia ottamaan vastaan avustuspaketin. Näin eurooppalaisille pankeille saatiin toimitettua avustuspaketti, joka voidaan yleisölle esittää pienen Irlannin pelastamisena ahneiden keinottelijoiden kynsistä. 

Tällaiset toimet tuovat lisäaikaa pankkisektorille, kun velallisten maksukyvyttömyyden vaikutuksia ei tarvitse muutamaan vuoteen ottaa huomioon. Ennemmin tai myöhemmin tappiot on kuitenkin realisoitava. Nyt näyttää siltä, että yrityksille pankkien tappioiden maksattamiselle veronmaksajien ja rahan käyttäjien kustannuksella ei ole loppua. Jatkuva pankkien pelastaminen valtioiden takauksella johtaa kiristyvään verotukseen ja / tai velkojen kuittaamiseen inflaatiolla. Kumpikin tuhoaa taloudellista toimeliaisuutta, inflaatio jopa varmemmin kuin verotus. Siksi kullan ja hopean säästäminen on hyvä keino varautua huonoihin aikoihin.

 

 
5.11.2010 Elvytys on epätoivoa

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven keskiviikkona julkistama uusi elvytysohjelma (QE 2) on oikeastaan puhtaan epätoivon osoitus. Viimeisen parin vuoden aikana Fed on luovuttanut taseestaan valtion velkakirjoja ja täyttänyt sen kaikenlaisilla roskalainoilla, joista pankit eivät ole päässeet eroon, nyt Fed aikoo ostaa valtion velkakirjoja suoraan tätä tarkoitusta varten luodulla rahalla. Käytännössä tämä tarkoittaa valtion menojen kattamista setelirahalla, eli Weimarin tasavallan ja Zimbabwen talouspolitiikkaa. Kesäkuussa 2009 Fedin johtaja Ben Bernanke oli luvannut Yhdysvaltain kongressille, ettei Fed koskaan sallisi valtion menojen setelirahoitusta, mutta nyt sitä jo tapahtuu. Tämä Fedin harjoittama talouden "elvytys" ei siis ole mikään normaali rahamarkkinoiden toimenpide, vaan todella poikkeuksellinen epätoivon osoitus, jota yritetään selitellä deflaation torjunnalla.

 Tämä tarkoittaa, että viimeinen vaihe alkaa maailman suurimmassa finanssikuplassa: valtion velkakirjojen arvostuksessa. Pian ainoastaan keskuspankit itse enää ostavat länsimaisten valtioiden velkakirjoja. Siitä on vain lyhyt hyppäys todella merkittävään inflaatioon. Tavallisesti ennusteissaan maltillinen Robert Wenzel puhuu jo 20 % noususta kuluttajahinnoissa Yhdysvalloissa ensi vuonna. Bensan hinta, puuvilla, viljatuotteet puhuttavat nyt Suomessakin, ensi vuonna kaikki voi olla vielä kalliimpaa.

 

 
2.11.2010 Federal Reserve määrää huomenna inflaatiosta

Marraskuun 3. päivänä eli huomenna keskiviikkona on Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven (Fed) rahamarkkinoiden päätöksentekoelimen Open Market Committeen kokous. Bloombergin mukaan Fed on ennen tätä kokousta kysynyt USA:n valtion velkakirjojen välittäjiltä (primary dealers ), paljonko Fedin pitäisi ostaa valtion velkakirjoja. Fed ostaa nämä velkakirjat rahalla, jonka se luo tätä tarkoitusta varten. Tämä operaatio lisää rahan määrää markkinoilla, ja sen vaikutuksien mukaan sitä kutsutaan termillä quantitative easing (QE). Näin keskuspankki siirtää vastuuta rahapolitiikasta yksityisille rahamarkkinoiden toimijoille. Toisaalta nämä samat velkakirjojen välittäjät ovat myös Federal Reserven omistajia, joten on luonnollista, että rahapolitiikka määräytyy näiden keskeisten pankkien intressien mukaan.

Siitä, lisääntyvätkö pankkien keskuspankkireservit 0, 500 vai 1000 miljardia dollaria tämän nyt alkavan inflaatio-ohjelman aikana, riippuu aika paljon kullan ja jalometallien tulevat hintaliikkeet. Puolen vuoden tähtäimellä, jos maailmankauppa ei romahda kauppasotiin, merkittävin seurattava talouskehitys on varmasti inflaation kehitys.

 

 
28.10.2010 Inflaatio kiihtyy tänä talvena

Siitä huolimatta, että Yhdysvalloissa kuluttajahintojen nousu on merkittävää , on keskuspankki Federal Reserve ilmoittanut uusista suunnitelmista rahan määrän lisäämiseksi. Dollari onkin ollut laskussa kevään eurokriisin jälkeen. Euroalueella ilmeisesti Saksa yrittää pitää Euroopan keskuspankkia kurissa, ettei euroa inflatoitaisi merkittävästi. Toisaalta jos Yhdysvalloissa tulee sellainen talouspaniikki, joka yleisön silmissä oikeuttaisi lisäelvytystoimet ja inflaation, voi olla, että EKP:kin muuttaa kurssia kohti korkeampaa inflaatiota.

 
7.10.2010 Hyviä linkkejä

Paljon huonoja talousuutisia niistä kiinnostuneille Markus Janssonin blogissa:

http://markusjansson.blogspot.com/2010/10/paskojen-talousuutisten-aiheuttama.html

 
4.10.2010 Valuuttamarkkinoiden tilanne on nyt erityisen epävakaa

Maailmantalouden tila on nyt erityisen epävakaa. Monilla tahoilla puhutaan jo laman päättymisestä, ja ennustellaan uutta kasvua. Toisaalta monet valtio, esimerkiksi Japani, heikentävät tietoisesti valuuttaansa pitääkseen vientiteollisuuden kilpailukykyisenä. Myös Yhdysvallat on valmis heikentämään dollarin arvoa. Dollari onkin heikentynyt suhteessa muihin valuuttoihin viime aikoina. Viimeisen kuukauden aikana kullan hintaennätyksiä on tehty vain dollarissa, ei muissa valuutoissa. Kevään eurokriisin jälkeen voikin puhua jo dollarikriisistä, kun luottamus Yhdysvaltain talouskasvuun romahti ja sen myötä meni dollarikin.

 

Read more...
 
29.9.2010 Kulta yli 1300 dollarin

Kulta maksaa nyt dollareissa mitattuna ennätyksellisen paljon, yli 1300 dollaria unssilta. Euroissa hinnan nousua ei ole huomannut viime viikkoina, joten erityisestä kullanostopaniikista ei ole kyse. Inflaation kiihtyminen ja toisaalta huonot talousuutiset sen sijaan selittävät, miksi kulta houkuttelee säästämismuotona. Sijoittajat etsivät tällä hetkellä turvasatamia, ja valtion velkakirjojen suosio on suuri. Yhdysvaltojen 5 vuoden inflaatiosuojatun velkakirjan tuotto on tällä hetkellä negatiivinen , eli sijoittajat maksavat rahojen säilytyksestä viiden vuoden ajan. Jos sijoitettu raha ei kasva korkoa, säästäjän mielestä on kai sitten sama sijoittaa kultaan.

Positiivinen uutinen kullan hintakehityksen kannalta on eurooppalaisten keskuspankkien päätös lopettaa kullan myyminen . Tämä vähentää tarjontaa markkinoilla.

 

 
22.9.2010 Kullan hintakehityksestä muutaman vuoden tähtäimellä

Gold Report sivustolla amerikkalainen sijoitusasiantuntija Frank Holmes kertoo , miksi kulta on muutaman seuraavan vuoden aikana kallistumaan päin. Pääasialliset syyt tähän: talouden tilanne muutoin on huono, epävarmuus jatkuu niin pitkälle, kuin on järkevää ennustaa ja muitakaan tapoja säästää rahojaan ei ole. Hän nostaa esille myös sen, että kehitysmaissa säästäjät ovat pikku hiljaa luopumassa dollarien laittamisesta sukanvarteen ja ostavat entistä enemmän kultaa.

 

 
15.9.2010 Taloussanomat: kolme syytä miksi finanssikriisi ei ole ohi.

Hyvä kirjoitus Taloussanomissa. Lainaan alkua:

Tasan kaksi vuotta investointipankki Lehman Brothersin kaatumisen jälkeen olisi houkuttelevaa uskoa finanssi- ja talouskriisin jo väistyneen. Tämä olisi kuitenkin toiveajattelua. Kolmesta tärkeimmästä kriisin syystä yksikään ei ole väistynyt, vaan päinvastoin joka ikinen niistä on voimistunut....

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/09/15/kolme-syyta-miksi-finanssikriisi-ei-ole-ohi/201012713/12

 

 
3.9.2010 Valtion velkakirjat muodostavat finanssikuplan joka puhkeaa

Talousuutisia lukemalla on viiime päivinä saanut tuskin edes tietää, mikä talouden tila on nyt, saatikka sitten parin vuoden päästä. Suomen taloudesta ennustetaan uuden talouskasvun alkua tai jatkuvaa epävarmuutta .Samoin esimerkiksi Yhdysvallat, jonka vähän aikaa sitten uutisoitiin päässeen pois lamasta, onkin nyt ehkä huonoimmassa talouden suhdanteessa koko laman aikana. Toisaalta Saksa julkaisee siedettäviä kasvulukuja , ja kansainvälinen huomio keskittyy siihen. Tällaisella uuden kasvun ennustelulla on oma funktionsa: se estää ihmisiä ajattelemasta, että uutta kasvua ei aivan automaattisesti tulekaan, vaan lama jatkuu, kunnes lamaan johtaneesta käyttäytymisestä luovutaan.

Yhdysvalloissa on selvä, että talouskasvua näytti olevan vain koska valtio aikaansai elvytyksen finanssimarkkinoilla ja alijäämäisellä valtiontaloudella. Rahaa jaettiin ja jotkut käyttivät sen. Talouselvytyksen ajatus perustuu käsitykseen, että valtiolla on käytettävissään joitakin tavallisen talouden ulkopuolisia resursseja, jotka se voi valjastaa vaikeassa taloustilanteessa, saaden taas asiat sujumaan normaalisti. Valitettavasti tämä käsitys ei ole tosi. Valtio voi kuluttaa vain sen, mitä se verottaa, tai se voi hakea rahoitusta velkakirjoilla tai luomalla uutta rahaa. Kaikki nämä vievät resursseja joltakin mahdollisesti tuottavalta taloudelliselta toiminnalta. Eli mitä vähemmän valtio kuluttaa, sitä nopeampaa on lamasta elpyminen.

Käsitystä valtion kyvystä elvyttää taloutta voidaankin nykyään kutsua suurimmaksi finanssikuplaksi , jota koskaan on ollut. Samoin kuin 90-luvun lopulla internet-osakkeista maksettiin mitä vain, tai 2000-luvulla monissa maissa uskottiin asuntojen hintojen aina vain nousevan, niin nyt uskotaan valtioiden selviytyvän taloudellisista velvoitteista, jotka ovat monta kertaa suurempia kuin koko kansantalous. Velkakirjoja ostaneille sijoittajille tai eläkkeitä odottaville kansalaisille koituvat tappiot ovat todella valtavia.

Eli mitä pörssikursseille tai asuntojen hinnoille tapahtuu muutaman vuoden sisällä, on lopulta kokonaisuuden kannalta aika merkityksetöntä. Taitava spekulantti voi toki tehdä hyvät voitot. Lopullinen lama nähdään vasta, kun luottamus valtioiden velkakirjoihin ja nykyiseen finanssijärjestelmään on romahtanut. Tämän jälkeen voimme kenties rakentaa jotain uutta kestävämmälle perustalle. Siihen asti tavallisen säästäjän turvasatama säästöille on kulta (ja muut jalometallit)

 

 
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Next > End >>

Results 1 - 21 of 204

© 2008 - KultaInfo.com